sunnuntai, 6. maaliskuuta 2011

The Gorgeus Blogger.

Norjalaista päiväkirjaa kirjoittava Heli sekä LIAMK paiskasivat minua kumpainenkin palkinnolla, kiitos siitä! 
Tuttuun tapaan palkintoon on yhdistetty jonkinlainen tehtävä, tällä kertaa tulee vastata viiteen kysymykseen ja jakaa sitä sitten eteenpäin.

1. Milloin aloitit blogisi?
3.11.2008 asuttuani pari kuukautta Norjassa. Eniten minua harmittaa se, etten aloittanut kirjoittamaan blogia kun minulla oli mielenkiintoinen elämä. Voi mitä muistoja tänne olisi tullut kirjattua! 
 
2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?
Blogini kertoo kaikesta siitä mitä elämääni sisältyy. 

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Minä bloggaan oikeasta elämästä omalla naamalla. Kerron mitä milloinkin tunnen, enkä yritä johtaa lukijaa harhaan antamalla liian ruusuista kuvaa. Ymmärrän että jotkut bloggarit haluavat kertoa vain kivoista jutuista, mutta se elämä mitä niissä blogeissa näkee ei ole todellista.
 
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Eräs parhaista ystävistäni aloitti kirjoittamaan omaansa ja innosti minutkin touhuun. Lisäksi tämä on loistava tapa kertoa kuulumisia Suomeen, ei tarvitse kuluttaa rahaa soitteluun tai istua päiviä pitkiä chattailemassa. Ja tietty tämä toimii päiväkirjana itselleni. :)
 
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? 
Haluaisin kirjoittaa monipuolisemmista jutuista ja vähemmän mollivoittoisesti. Mutta jos elämässä ei tapahdu mitään jännittävää niin minkäs teet. Ehkä tässä olisikin syytä ruveta etsimään esimerkiksi uusia harrastuksia.


Palkinto lähtee jakoon seuraaville upeille bloggaajille: 
XOXO, Joannalle - jonka tekstejä on ilo lukea, ne saavat minut ajattelemaan ja usein synkästä tarinasta huolimatta hymyilemäänkin.

LIAMK:lle - joka joutunee pian vaihtamaan nimeään(?) ja joka saa minut nauramaan. Usein. Ja ääneen. Yritä siinä sitten kääntää tekstejä norjaksi kun mies ei ymmärrä. Herra on palkinnon jo saanut mutta täältäpä saat takaisin!

Nollavaimolle - kyllä muaki v*tuttais. Nollavaimolla taitaa tämä palkinto myös olla mutta olkoot.

Vadelmakujan homsantuulle - joka sai minut bloggaamaan. Toivottavasti lankaa löytyy!

Sekä Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain kummaa Lauralle - joka on ihana ja suunnittelee kesähäitä. 

Kuvat on lainattu mainitsemistani blogeista.

7 comments:

Nollavaimo kirjoitti...

Kiitokset sinulle ! :)

Emmi kirjoitti...

Kiitos itsellesi loistavasta blogista! :)

Joanna kirjoitti...

Voiiii, apua kiitos! ♥

Emmi kirjoitti...

Ei kestä kiittää, tunnustusta on annettava niille jotka sen ansaitsevat :)

Lomautettu Insinööri AMK kirjoitti...

Huiii! Kiitokset Emmi! :)

Emmi kirjoitti...

Tæmæ voi olla vaikka LIAMKin tyøllistymislahja :))

Lomautettu Insinööri AMK kirjoitti...

*reps*